E.Colia eli laskureissua Kolille kutsutaan stadissa curvatura (laskettelukerho) minoriksi, koska se on lyhyempi versio joululomalla alpeille tehtävästä matkasta eli curvatura majorista. Molemmille reissuille lähdetään perinteisesti bussikyydillä, jossa päästään heti meininkeihin kertomalla hyviä vitsejä ja nautiskelemalla afterskijuomia. Sekä kilometrien laskeminen, että muutkin laskut ovat kuitenkin bussissa kiellettyjä. Kolin reissu on niin suosittu, että sinne lähtee joka vuosi varsinaisen reissun ohella lukuisia ns. varjoporukoita omilla kyydeillä. Sen verran hauska reissu tosiaan oli, että E.Coli on koettava vielä uudestaan ja monta kertaa.
Osa meidän varjoporukasta präniköissä curviksen paidoissa |
Kolin rinnemuotia |
Kaikkien lääkisten superristeily oli yli 400 osallistujan voimin varmasti alfavuotemme tähän mennessä isoin lääkistapahtuma. Ihmisten määrää kuvaa hyvin se, että laivan buffet oli kokonaan meille varattu kahdeksaa (8) muuta henkilöä lukuunottamatta (sic!). Pukeutumisteemoja oli erilaisista virka-asuista Japanin cosplayhin eli laivalla saattoi tulla vastaan periaatteessa mitä tahansa seksikkäistä nunnista pokemoneihin. Risteilyjen ehdotonta eliittiä siis!
ja nyt taas molekyylibiologian pariin... terv. Petrus