Meillä Helsingissä denttareilla preklinkikan ja klinikan opetus tapahtuu fyysisestikin pääasiassa eri paikoissa. Ennen kuin saamme siirtyä klinikka vaiheeseen, tulee kaikki preklinikan kurssit olla suoritettuina tai muutoin on tiedossa pakollinen välivuosi, jäiks!
Klinikassa on paljon käytännön harjoittelua ja jo kolmannesta vuosikurssista lähtien saamme omat potilaat, joita hoidamme sitten ihan oikeasti. Jännittävää! Nyt olemme saaneet olla seuraamassa klinikassa olevia 4. ja 5. vuosikurssin opiskelijoita ja olemme päässeet jopa työskentelemään heidän työparinaan.
Ennen kuin pääsee Klinikkafiilistely kurssille, meidän pitää
tehdä aseptiikka harjoitus (pastaputsi toisillemme) sekä netissä olevat
tehtävät. Tehtävien avulla meitä
tutustutettiin mm. hammashoitovälineistöön, aseptiikkaan sekä yleiseen ”miten
käyttäydyt potilaiden seurassa” -olemiseen.
Itse olen ainakin ollut todella fiiliksissä kyseisestä
kurssista! Nämä kaksi vuotta on kuitenkin niin teoreettista ja välillä ”ei-niin-hammaslääketieteellistä”
opetusta, että tällaiset kurssit nostattavat motivaatiota huimasti! Miten voikaan olla niin innoissaan, kun tuijottaa neljä tuntia yhtä juurihoitoa?! Itselläni
on kaikenlisäksi huippu hyvä tyyppi seurattavana ja hän jaksaa vastata joka ikiseen ”mikä
toi on? mitä tolla tehdään? miten tota käytetään?” –kysymykseeni!
Huippu fiiliksin Anna