Neurobiologian jälkeen vuorossa oli sydän- ja verenkiertoelimistö ja munuainen. Ensiksi anatomia ja histologia, sitten siirryimme jälleen fysiologian ja farmakologian pariin. Ryhmäopetusta meillä oli myös tässä jaksossa ja tällä kertaa mittailimme verenpaineita, kuuntelimme sydänääniä (yrittäen erottaa aluksi edes systolisen ja diastolisen äänen toisistaan), otimme EKG:n toisiltamme (ja kauhistelimme mahdollisesti patologiselta vaikuttavia käyriämme) ja tutkimme ihoverenkiertoa ja iskeemista kipua (jota kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan). Farmakologiassa pääsimme tutustumaan verisuonilaboratorioon, jossa näimme käytännössä lääkeaineiden vaikutukset pikkuruisen verisuonipreparaatin supistuessa ja rentoutuessa.
Viimeinen lyhyt jakso ennen joululoman alkua kantoi nimeä ympäristö, elimistön suojaus ja puolustus. Se piti sisällään bakteereihin, viruksiin ja sieniin vaikuttavat lääkeaineet, syövän hoidon perusteet, lääkeaineiden yhteisvaikutusten, myrkytysten ja sikiötoksisuuden mekanismeja, radioaktiivisten aineiden lääketieteellisen käytön perusteita ja säteilyn terveysvaikutuksen. Ryhmäopetuksia tai muuta käytännön tekemistä ei tässä jaksossa ollut.
Kevätlukukausi alkoi hengityselimistö-jaksolla ja aika menee taas ihan liian nopeasti. Tänään sain nimittäin muistutuksen kurssikaverilta, että tentti on jo reilun viikon päästä! Fysiologian kertaamista on siis tiedossa tälle illalle aika ruhtinaallisesti ennen huomista PBL-istuntoa.
Terveisin, Henna