tiistai 3. kesäkuuta 2014

Tuhat sivua molekyylibilsaa

Mä en ole ikinä opiskellut niin paljon kun opiskelen nyt. Opintopisteiden eteen joutuu todella tekemään töitä. Ainakin ammattikorkeakouluopintojen jälkeen voin sanoa, että tasoero on megalomaaninen. Plus meillä Helsingissä on se nollapistesääntö, eli yksikään tehtävä tentissä ei saa mennä nollille. Se asettaa haasteita lukemiselle, kun kaikesta pitäisi osata edes jotain. Yleensä tentissä ei onneksi kysytä mitään nippelihommia, tosin muutaman kerran jotain yllättävää niissäkin on ollut... kreatiinifosfaatteja ja pernan kaavakuvaa =D.


Itselläni on (lääkikseen) kovin keskinkertaiset M:n YO-paperit vuodelta miekka ja kivi. Yhtään kurssia fysiikkaa tai kemiaa en lukiossa opiskellut (istuin toki paikalla ne yhdet pakolliset). Ennen ensimmäistäkään pääsykoetta meni pari vuotta lukiessa pelkästään lukion oppimääriä pääsykoeaineista. Tarina on sama aika monella monella muullakin, mutta se pointti tässä oli, että kun on melkein 15 vuotta opiskellut hauki on kala -tekniikalla ja aina viime tingassa, niin on ensin opittava opiskelemaan.

Englanniksi lukemiseen kuulema ”tottuu tosi nopeesti”. Yeah, right. En mä ainakaan. Kyllä mä pärjään, mutta on se monta kertaa hitaampaa kuin suomeksi. Kirjoista oppii ”löytämään ne tärkeet asiat”. Öö, joo ehkä nyt kun kaikki menee kliinisempään suuntaan, mut solubiologiaa päntätessä ei ollut kyllä hajuakaan. Summa summarum, raha tai status tähtäimessä ei todellakaan tule ikinä riittämään, jos haluaa olla hyvä lääkäri. Näistä asioista on ihan pakko olla kiinnostunut. Oma motivaationi kyllä nousee jatkuvasti, mutta pystyvyysuskomukset ei niinkään...

”Pääsykoe on lääkiksen vaikein koe”. Öö, ei oo. Tai on ehkä siinä mielessä, että 17 tehtävää pitäis ehtiä tehdä viidessä tunnissa ja hyväksyä se, että kaikkiin ei ehdi kuitenkaan vastaamaan ja puolet menee reisille siltikin. Tenteissä kysytään asioita ihan eri tasolla ja aikaa on varattu vastaamiseen reilusti. En ole ikinä istunut tentissä loppuun asti, vaikka kuvittelin olevani hidas kirjoittaja. Fysiikkaa ja kemiaa en ole tarvinnut koko vuonna. (Paitsi kerran labrassa piti laskea joku laimennussuhde. En osannut sitä enää, heh. ) Mielestäni pääsykokeessa lasketaan kemiaa ja fysiikkaa vain ja ainoastaan siitä syystä, että laskujen tarkistaminen on helpompaa ja oikeudenmukaisempaa kuin biologian, saati monivalintojen.


Erityisen vaiketa nämä asiat opiskeltavat eivät siis ole, mutta asiaa on PALJON. Onneksi apuina on kaikenlaisia tiivistelmiä ja vanhempien opiskelijoiden tekemiä muistiinpanoja, joista voi yrittää löytää niitä tärkeitä asioita. Ja kokonaisuuksien hahmottaminen onkin mielestäni kaikkein tärkeintä. Yliopistokoulutus opettaa jäsentelemään tietoa ja arvioimaan sitä kriittisesti. Mutta työ pitää tehdä itse. 

Ehkä se mitä eniten halusin sanoa, on että yleislääkärin/hammaslääkärin/korvalääkärin/silmälääkärin mitä-näitä-nyt-oli lääkäreitä työ on tosi vaativaa ja pelkästään opiskelu on rankkaa. Ennenkuin tähän urakkaan haluaa ryhtyä,  kannattaa omat motiivit kyllä käydä huolella läpi. Läheskään kaikissa maissa ei ole lääkäripulaa, koska monessa paikassa opiskelemaan pääseminen on paljon helpompaa. Näin hyvä työllisyystilanne tai palkkataso ei ole itsestäänselvyys Suomessakaan. Aito halu auttaa ihmisiä on ainut motiivi, minkä minä sulatan.

terveisin Riikka

p.s. Jos tästä nyt tuli vähän väärä kuva, niin opiskelu on kyllä oikeesti pääsääntöisesti ihan kivaa ja kaikki tentit ovat toistaiseksi menneet ekalla läpi. Ei nyt huippumenestyksellä, mutta ei ihan rimaa hipoenkaan. Että kyllä niitä opiskelutaitoja voi oppia matkan varrellakin ;)

1 kommentti:

  1. Jäi kiinnostamaan tuo tieto, että "läheskään kaikissa maissa ei ole lääkäripulaa, koska monessa paikassa opiskelemaan pääseminen on paljon helpompaa". Antaisitko pari esimerkkiä? :)

    VastaaPoista