Jaakko kirjoitti hienosti tutkijalääkärilinjasta ja sitä kautta tutkimuksen teosta. Tutkijalääkärilinjan hyviä puolia on monia, kuten taattu tutkimusapuraha ja pääsy tutustumaan eri tutkimusryhmiin. Kuitenkin halusimme muistuttaa, että tutkimusta voi tehdä vaikkei tutkijalääkärilijalle pääsisi / päätyisi.
Väitöskirjatutkijaksi voi päästä opintojen aikana
ilman tutkijalääkärilinjaa ilmoittamalla kiinnostuksestaan mieluisalle
ryhmälle ja toivoa parasta, tai kuten minulle kävi, tapaamalla
sattumalta parhaan mahdollisen ohjaajan paikassa, jossa sitä vähiten
osaa odottaa.
Aloitin väitöskirjaan tähtäävän tutkimustyön lähes vuosi sitten. Kaikki
tietää, että ensimmäiset päivät ovat uudessa työssä aina kamalia, ei
osaa mitään eikä tunne ketään. Olen ollut monenlaisissa töissä, mutta
ensimmäiset päivät tutkimuksen parissa ensimmäisen vuoden opiskelijana
olivat ikimuistoiset. Muistan, että kaksi viikkoa meni siihen, että edes
tajusin mitä tulisin tutkimaan. Vaikeinta oli se, etten ymmärtänyt
artikkeleiden sanoja, tutkimusmenetelmiä, tuloksia, en osannut etsiä
oikeanlaista kirjallisuutta, en osannut riittävän hyvin englantia, en
oikeastaan tiennyt lääketieteellisen tutkimuksen tekemisestä mitään ja
mikroskopointikin oksetti.
Muistan istuneeni koneen ääressä ja
miettineeni, että olen tässä samassa tilanteessa varmaan puolen vuoden
päästäkin, että pitäisikö myöntää tappionsa ja lopettaa ennen kuin ehtii
edes aloittaa. No onnekseni, tätä kesti kaksi viikkoa. Sitten palaset
alkoivat loksahdella paikoilleen ja mikroskopiapahoinvointi meni ohi
(luojan kiitos..).. Oikeastaan koko homma lähti ihan lapasesta. Tein
labrassa n. 8h päiviä, jonka jälkeen koirien kanssa lenkki ja
treenaamaan ja sitten jatkoin hommia vielä yöhön asti. Tajusin myös,
että aiemmin käymistäni kaupallisen alan tutkimus- ja tilastokursseista
oli valtava hyöty: SPSS-tilasto-ohjelman kanssa tulee vietettyä useita
tunteja päivässä edelleen.
Syksyllä tutkimuksen tekemistä alkoi häiritä
perustutkinto-opinnot, joten opintojen ohella tutkimusta tulee tehtyä
lähinnä viikonloppuisin. Viime syksynä hommat olivat sen verran hyvällä
mallilla, että päätimme ohjaajani kanssa, että voisin lähteä esittämään
tutkimusta Saksaan tammikuussa. Reissu meni oikein mukavasti
huippuseurassa. Reissun ansiosta saatan lähteä ensi kesänä
labravierailulle jenkkeihin! Ja seuraava kongressikin on jo valittuna.
En voi muuta sanoa kuin että tutkimuksen tekeminen on äärimmäisen
antoisaa. Odotan jo malttamattomana kesää, kun saa taas puskettua hommia
eteenpäin.
1st author M.
2nd author AnnaJ.
Ps. tiedoksi, vaikka käytän sanaa työ, se ei tarkoita, että siitä aina
maksettaisiin. Tutkimusta ei tehdä rahasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti