lauantai 12. huhtikuuta 2014

Tutorina valmennuskurssilla

Kouluun hakeminen voi olla joskus todella työlästä ja henkisesti raastavaa. Tällöin on hyvä saada purkaa tuntojaan ja kysyä neuvoa joltakulta. Jos ystäväsi eivät ole hakemassa kouluun, he eivät välttämättä pysty samaistumaan tilanteeseesi. Onneksi tällöin apuun kiirehtii tutori!

Syksyllä meille alfoille tuli sähköpostilistalle viesti, jossa kyseltiin kiinnostustamme tutorointiin valmennuskurssilla. Olin jo itse hakiessani miettinyt, että kun vihdoin pääsen kouluun sisään, olisi kiva auttaa muita samassa tavoitteessa. Vastasin siis pikaisesti viestiin ja onnekseni sain paikan. Tutorointiin ei niinkään kuulu opetusta, vaan enemmänkin henkisenä tukena ja tsempparina olemista. Tämän lisäksi olemme toisen tutorimme Millan kanssa vetänyt laskupajoja ja valvoneet harjoituskokeita.



Itse olisin kaivannut oman hakemiseni aikana enemmän tutorointia mitä erilaisimmissa tilanteissa, mutta omilla valmennuskursseillani ei sellaisia oltu järjestetty. Tutorointi on todella kivaa. Itselläni on aikaisempaa kokemusta tutoroinnista töissä röntgenissä, mutta on aivan eri asia opettaa opiskelijaa esimerkiksi tekemään steriiliä pöytää tai TT:n sagittaalireformaatteja kuin tsempata pääsykokeeseen. Molemmissa saa olla hyödyksi, mutta vain toisessa on henkinen paine. (Köh, vai onko?)

Jos saan edes yhdenkin kurssilaisen fiiliksen nousemaan heikolla hetkellä tms, niin työn tuoma palkinto on saavutettu. Olemme vaihtaneet kuulumisia kurssilaisten kanssa tasaisin väliajoin facebookissa, puhelimitse, WhatsApp:ssa jne. Itselläni kouluun hakeminen oli sellainen Via Dolorosa, että osaan hyvin samaistua monen eri hakijan fiiliksiin. Itse koen olevani enemmänkin se "good cop", joka kannustaa viimeiseen asti. Olen melko huono olemaan tiukkis ja käyttämään raippaa (vaikka toisille hakijoille se olisi varmasti hyödyksi), mutta pyrin realistisesti sanomaan, että "lue tarpeeksi tai jätä kokonaan lukematta".

Kannustan opiskelijoita ryhtymään tutoriksi ja valmennuskurssilaisia ottamaan yhteyttä tutoriisi! Tutorilla voi olla paljonkin takataskussaan vinkkejä hakemiseen liittyen!

Terkuin Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti